lauantai 14. helmikuuta 2015

Nyt se löytyi: 17 PÄIVÄN DIEETTI – MINULLE SOPIVA TERVEELLINEN DIEETTI



Ensimmäisen jakson ensimmäinen viikko 7. – 13.2.2015


Olen kokeillut reilun vuoden aikana useita terveellisiä dieettejä ja ohjelmia, joista useimmat ovat tuottaneet jonkin verran tuloksia. Nyt uskon löytäneeni minulle parhaiten sopivan dieetin. Dieetin toteuttaminen ei ole vaikeaa ja tulokset näyttävät hyviltä: paino putoaa ja rasva vähenee.

Aloitin 17 päivän dieetin lauantaina. Dieetin on kehittänyt tri Mike Moreno. Toteutan dieettiäni Morenon (2013) teoksen ”17 päivän dieetti. Löydä oikea proteiini-hiilihydraatti -tasapaino” pohjalta. Olen kirjoittamassa dieetin ensimmäisen viikon periaatteita kuvaavaa blogi-tekstiä, jonka julkaisen muutaman päivän kuluessa.

Olisin halunnut aloittaa dieetin jo perjantaina, koska silloin olisin ehtinyt olla dieetillä 17 päivää ennen hiihtolomalaisten saapumista. Minulla oli perjantaina vapaapäivä, ja mieheni halusi, että menisimme Rakenna ja sisusta -messuille. Päivä poissa kotoa ei ole hyvä aika dieetin aloittamiselle, joten siirsin aloittamisen lauantaille. Nyt dieetin viimeinen päivä tulee olemaan ”päivä poissa kotoa”, kun haemme tytöt Tampereelta saakka, käymme samalla etsimässä kylpyhuoneen laattoja ja kalusteita sekä poikkeamme vieraisilla. Saa nähdä, miten onnistun pitämään dieetin 17. päivän silloin.

Kerron seuraavassa ensin siitä, miten toteutin ensimmäisen viikon. Toiseksi esitän yhteenvedon ensimmäisen viikon tuloksista. Kolmanneksi pohdin dieetin toteutukseni hyviä ja huonoja puolia. Lopuksi mietin dieetin jatkoa.


Dieetin toteutus

Kuvailen tässä luvussa dieetin ensimmäisen viikon ensimmäisen jakson toteutumista päivittäin. Käyn läpi tunnelmia, ongelmia, iloja ja päivittäisiä tuloksia ja muita havaintoja sekä kerron liikkumisestani, ruuistani ja juomistani.

Lauantaina 7.2. aloitin dieetin tosi iloisella mielellä, sillä uskoin pääseväni dieetillä hyviin tuloksiin. Halusin toteuttaa dieetin hyvin. Join aamulla ensimmäiseksi mukillisen vettä (2,5 dl) luomusitruunan puolikkaan kera. Se kiihottaa ruoansulatusnesteiden erittymistä. Olo oli sen jälkeen energinen. Puolen tunnin kuluttua söin aamiaisen, joka ei ollut kovin ruhtinaallinen: yksi keitetty kananmuna, marjoja ja hedelmää sekä kupillinen vihreää teetä. Välipalana oli omena. Ennen lounasta oli aikamoinen nälkä.


Täysi aamiainen: keitetty kananmuna, vähän eri värisiä marjoja
 ja pieni hedelmä, vihreää teetä


Lounaaksi söin kaksi isoa kupillista vihreää tonnikalasalaattia sekä vihreää teetä. Välipalaksi söin 175 grammaa turkkilaista jukurttia. Päivälliseksi söin runsaasti kana-broilerinjauheliha-vihanneskeittoa ja vihreää teetä. Yhteensä join päivän aikana kaksi litraa vettä ja kolme kupillista vihreää teetä.

Kävelin 17 minuuttia ulkona, vaikka oli aika liukasta. Toisen 17 minuutin lenkin suoritin sisällä kävellen ja juosten paikallani TV:tä katsellessani. En halunnut loukata itseäni kaatumalla liukkaassa.

Laihduin 700 grammaa. Kuten Moreno (2013) toteaa, laihtuminen johtuu nesteiden ja myrkkyjen poistumisesta, eikä läskin palamisesta. Rasvan määrä pysyi lähes ennallaan, mutta lihas pieneni yli 400 grammaa. Nukuin syvästi, kuten dieetin kehittäjä oli ilmoittanutkin.

Sunnuntaina 8.2. söin aamiaiseksi kananmunan ja omenan sekä vireää teetä, mutta dieetistä poiketen myös kaurapuuroa maidon kera. Tämä sen vuoksi, etten uskaltanut lähteä kovaan treeniin ilman hiilareita. Olin kuntosalilla 55 minuuttia ja verryttelyn jälkeen juoksin hallilla 50 minuuttia. Painoni laski 400 grammaa, mutta rasvaa paloi vain muutama gramma ja lihasta hävisi lähes 300 grammaa.

Maanantaina 9.2. kävelin reilut puolitoista tuntia. Dieetti tuntui helpolta toteuttaa, sillä olo oli oikein hyvä. Dieetissä sallitaan kahvinjuonti, mutta koska juon vain cappuchinoa, joudun käyttämään maitoa. Söin myös hiukan avocadoa ja kurpitsaa, jotka eivät ole ensimmäisen vaiheen ruokia. Jukurttivälipalaan lisäsin hiukan leseitä, mikä ei myöskään ole ohjelman mukaista. Halusin kuitenkin edistää suolen toimintaa. Paino laski 300 grammaa, rasva väheni reilut puoli kiloa ja lihasmäärä kasvoi vajaat 200 grammaa. Ehkäpä sunnuntain kuntoilut näkyvät vasta tänään.

Tiistaina 10.2. olin Foam Rollingissa eli Pilates-rullauksessa 45 minuuttia. Kävimmemieheni kanssa  ulkona syömässä, mikä tämän dieetin aikana ei ole mahdotonta, kunhan valitsee ruokansa oikein. Esimerkiksi broilerinfilee tai lohi ja vihannekset ovat sallittuja. Pyysin vaihtamaan perunat vihanneksiin. Lihoin 300 grammaa. Osa tästä johtui siitä, että lihasmassani suureni neljänneskilon. Rasva väheni reilulla 100 grammalla.

Keskiviikkona 11.2. olin tunnin selkäjumpassa ja 35 minuuttia hallilla juoksemassa intervallijuoksua – suunnilleen neljäsosa keskikovaa juoksua ja ¾ hölkkää. Painoni nousi 100 grammaa, mutta lihasmassa lisääntyi saman verran. Rasva väheni hivenen. Olen tyytyväinen siihen, että nyt jo kolmena päivänä peräkkäin rasvan määrä on vähentynyt ja lihaksen määrä suurentunut.

Torstaina 12.2. oli vapaapäivä liikunnasta. Koska Moreno (2013) haluaa, että joka päivä liikutaan ainakin 17 minuuttia, kävin parinkymmenen minuutin kävelylenkillä. Nautin dieetillä olosta varsinkin sellaisina päivinä, kun saa syödä kotona ja tiedän sen vuoksi tarkalleen, mitä syön. Laihduin 700 grammaa. Rasvaa väheni puoli kiloa ja lihas väheni vajaat 100 grammaa.

Perjantaina 13.2. oli treenipäivä. Söin taas aamulla kaurapuuroa pienen jukurtti-marja-annoksen kera. (Viljat ovat kiellettyjä ensimmäisellä jaksolla.) Juoksimme mieheni Ahdin kanssa hallilla tunnin. Ahti haluaa, että osallistuisimme kesällä paikkakunnallamme ensimmäisen kerran järjestettävään puoli-maratoniin. Lisäämme vähitellen juoksumatkaamme. Juoksun jälkeen kävimme ravintolassa syömässä lohta ja kiirehdimme vesijumppaan. Ehdimme olla mukana 40 minuuttia 45 minuutista, mutta alkuverryttelyn olimme suorittaneet jo hallilla.

Laihduin 300 grammaa, mutta sen verran pieneni myös lihasmassani. Rasvaakin tuli miltei 300 grammaa lisää. Olisikohan syynä ollut pieni mansikkakakun viipale, jonka soin itselleni ravintolassa Valentinan päivän vuoksi. Koska en ollut koko päivänä kotona, en syönyt päivän välipalaksi ihania luomu-omeniamme. Söin illalla yhden Åkerö Hasselin, mistä Moreno (2013) varoittaa. Illalla syödyt hiilihydraatit saattavat varastoitua rasvana. Ehkä paras tulokseni oli kuitenkin se, että sisäelinrasvani oli lopultakin laskenut tasolle 10.


Ensimmäisen viikon tulokset

Seuraavassa taulukossa on esitetty ensimmäisen 17 päivän dieetin ensimmäisen viikon tulokset. Ne ovat huomattavasti paremmat kuin samantapaisessa, vaikkakin vaativammassa, 2:2:3 aineenvaihduntadieetissä. Mieheni tulokset olivat loistavat aineenvaihduntadieetissä. Me ihmiset olemme siis erilaisia, ja se mikä sopii hyvin yhdelle, ei välttämättä sovi niin hyvin toiselle. Mieheni ei osallistu kanssani tälle dieetille.



AIKA
PAINO
VISC
RASVAA
LIHAS
LIIKUNTA
kg

kg
kg

24.11.2013
91,8
12
41,861
22,124






1.1.2015
87
11
37,410
22,011






7.2.2015
86,8
11
38,539
21,179


8.2.
86,1
11
38,573
20,750
kuntosali 55min; juoksua 50min
ma 9.2.
85,7
11
38,565
20,482
kävelyä 1t 35min
10.2.
85,4
11
38,003
20,667
Foam Rolling 45 min
11.2.
85,7
11
37,879
20,911
jumppa 1t; intervallijuoksua 35min
12.2.
85,8
11
37,838
21,021
kävelyä 20min
13.2.
85,1
11
37,274
20,935
juoksua 1t, vesijuoksua 40min
14.2.
84,8
10
37,566
20,606

Dieetin





alusta
-2
-1
-0,973
-0,573

Vuoden





alusta
-2,2
-1
0,156
-1,405

Blogin





alusta
-7
-2
-4,295
-1,518


TAULUKKO. Painoni sekä rasvan ja lihaksen määrä 17 päivän dieetin ensimmäisen jakson ensimmäisellä viikolla



Painoni putosi viikon aikana kaksi kiloa. Rasvaa paloi lähes kilon, mutta lihaksen määrä pieneni yli puoli kiloa. Viskelaalinen rasva eli sisäelinten ympärillä oleva rasva laski tasolle 10, mihin olen erityisen tyytyväinen. Nyt olen saavuttanut 2:2:3 aineenvaihduntadieetin jälkeisen sisäelinrasvan tason. Paino on vielä 400 grammaa korkeampi, rasvaa on 1,3 kiloa enemmän ja lihasta vajaat 600 grammaa vähemmän kuin aineenvaihduntadieetin jälkeen. Tulos on saavutettu viikossa, joten olen tyytyväinen.


Dieetin toteuttamisen plussat ja miinukset

Siinä, miten olen onnistunut toteuttamaan 17 päivän dieettiä, on paljon hyvää. En ole syönyt yhtään karkkia tai juonut limsaa tai mehuja. Sokeria en ole käyttänyt kotona. Makeutukseen olen käyttänyt yleensä vaniljalla maustettua steviaa ja/tai välillä hiukkasen ksylitolia lisätäkseni hampaideni kuntoa. Ravintolassa syödessäni en ole kysellyt, onko ruuassa käytetty sokeria. Ystävänpäivän mansikkakakkua söin pienen annoksen.

Vehnää en ole syönyt kotona, mutta joissakin ravintolaruokissa on saattanut olla viljaa. Perjantaina olin rajujen liikuntasuoritusten jälkeen nälkäisenä kaupassa, enkä pystynyt välttämään leipämaistiaisia. Punaista lihaa en ole syönyt yhtään viikon aikana. Nahatonta kanaa ja erilaisia kaloja olen syönyt runsaasti.

Olen aloittanut päiväni lasillisella vettä, johon on puristettu sitruunan mehua. Olen yleensä juonut ainakin kaksi litraa vettä sekä kolme mukillista vihreää teetä päivässä. Kotona syödyt ateriat ovat olleet pääasiassa Morenon (2013) suositteleman kaltaisia. Olen joskus syönyt kurpitsaa, avocadoa ja parapähkinän. Nämä eivät ole sallittuja. Olen syönyt kolme ateriaa ja kaksi välipalaa päivässä. Joskus olen laittanut jukurttiin vähän leseitä tai rouhittua pellavansiementä.

Voita tai margariineja en ole syönyt. Hyvää rasvaa olen syönyt yhtä päivää lukuun ottamaan 1 – 2 ruokalusikallista päivittäin. Näitä ovat olleet kylmäpuristettu (extra virgin) oliivi- ja pellavansiemenöljy. Maustamaton jukurttini ei ole ollut vähärasvaista.

Olen liikkunut joka päivä vähintään 17 minuuttia. Kuntoilua harrastin viikon aikana 7 tuntia 40 minuuttia eli keskimäärin yli tunnin päivässä. Askeleita minulle kertyi keskimäärin 13 858 päivässä, kun tavoitteenani on liikkua keskimäärin ainakin 10 000 askelta päivässä.



Toiselle viikolle?

Haluan ehdottomasti jatkaa dieettiä, koska se sopii minulle. Toteuttaminen ei ole vaikeaa. Se on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi 2:2:3 aineenvaihduntadieetin toteuttaminen. Makean mielitekoja ei oikeastaan ole, ja nälän tunnekin on harvinainen. On mukavaa voida syödä joskus ulkonakin.



Lähteet:

Moreno, Mike 2013. 17 päivän dieetti. Löydä oikea proteiini-hiilihydraatti -tasapaino. Helsinki: WSOY.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti