keskiviikko 27. marraskuuta 2013

MILLAINEN LÄSKIMIMMI OLEN JA MIKÄ ON ENSIMMÄINEN MUUTOKSENI?



TÄMÄ ON RIITTÄVÄSTI!


Niin siinä kävi, että sunnuntaina kello 11.35 painoin 91,8 kiloa. Se taitaa olla painoennätykseni. En ole milloinkaan varsinaisesti laihduttanut, mutta elämäntapojani olen muuttanut. Vaikka elämäntapani ovat melko terveelliset, lihon vähitellen. Oletukseni on se, että syön lähes päivittäin liian paljon. Nyt tämä saa riittää! Yritän innostaa itseni muutokseen tekemällä "parannuksen" näin puolijulkisesti. Annan siis koko maailman seurata kamppailuani. Aion tehdä yhden muutoksen kerrallaan ja seurata sen vaikutuksia.


ALKUTILANNE

Olen 61-vuotias nainen. Pituuteni on 167 senttiä. Painoni oli 24. marraskuuta kello 11:35 91,8 kiloa. BMIni oli 32,9. Rasvaprosenttini oli 45,6 ja lihasprosenttini 24,1. Sisäelinrasva oli 12. Vyötärönympärykseni oli 102 senttiä. Minulla on diabetes, verenpainetta ja triglyseridiarvoni ovat korkeat. Maksani GT-arvo on 129, kun normaaliarvot ovat naisilla 10-75.



Läskimimmi "parhaimmillaan"

ENSIMMÄINEN MUUTOS

Tänään tekemäni muutos oli se, että aion syödä kahtena päivänä viikossa pieniä ja terveellisiä annoksia 2-3 tunnin välein. Olkoon muutos nimeltään "Lyhyet ateriavälit ja kohtuullinen annos". Aamupala onnistui hyvin. Tein smoothien. Yritin tehdä siitä sellaisen, että saisin heti aamulla paljon vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Eri väreillä on erilaisia tehtäviä kehossamme, ja siksi halusin smoothieeni sinistä, punaista, keltaista, vihreää, ruskeaa ja valkoista. Seuraavassa reseptini:


LÄSKIMIMMIN TERVEELLINEN AAMIAISSMOOTHIE (2-4 annosta)

1 banaani
1 1/2 dl sokeroimatonta puolukkasosetta
1 1/2 dl pakastemustikoita
1/2 dl pakastetyrnejä
3 rkl kuivattua porkkananlehtijauhetta
1 dl auringonkukansiemeniä
2 tl Chian siemeniä
2 tl pellavarouhetta
2 rkl mantelirouhetta
2 tl kookosöljyä
3 dl maitoa
2 dl piimää
3 tl kaakaojauhetta
2 tl hunajaa
4 g Stevia Balancea
kanelia ja inkivääriä

 Sekoitetaan tehosekoittimella ja jaetaan 2 isoon tai neljään pieneen lasiin. Nautitaan hyvällä mielellä.



Annoksesta tulee 4 tällaista lasillista

Saatat ihmetellä, mitä Chian siemenet ja Stevia Balance oikein ovat. Chian siemenet ovat muinaisten atsteekkien superruokaa, josta on nyt tullut suosittua ravintosisältönsä vuoksi. Yhdessä ruokalusikallisessa (12 g) on 2,5 g Omega-3 -rasvahappoja, 5 g kuituja, 3 g proteiineja sekä vitamiineja, mineraaleja ja harvinaisia antioksidantteja. Proteiini on hyvälaatuista eli siinä on sopivassa suhteessa ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja. Siemeniä löytyy hyvin varustetuista kaupoista ja suomalaisista nettikaupoista. Nettikaupoissa hinta vaihtelee 10 - 25 euroon / 250 g - 1kg Chian siemeniä. Luomulaatuiset Chian-siemenet maksavat noin 28 euroa kilo. "Googlettamalla" löydät nettikaupat helposti. Itse olen tilannut luomuisia Chian-siemeniä iHerb.com -osoitteesta 340 g 7,95 dollarilla eli 5,85 eurolla. Linkki Chian-siemeniin.

Ajattelet ehkä, että tilaaminen on kallista, mutta kun tilaa korkeintaan 1,814 kg, ovat posti- ja lähetyskulut 4 dollaria eli tämänhetkisen kurssin mukaan noin kolme euroa. Jos olet ensitilaaja, voit käyttää koodiamme PKB167 ja saat viiden-kymmenen dollarin alennuksen ostoksistasi. Muista kuitenkin varoa, etteivät ostoksesi ylitä summaa, jonka jälkeen sinulta peritään ALVia. Alle 5 euron ALVia ei peritä, joten ruokia ja luontaistuotteita voi tilata noin 33 eurolla (ALVi 14 %) ja 3 euron postimaksulla (ALVi käsittääkseni 24 %).

Stevia Balance on makeutusaine, joka sisältää steviaa, kromia ja inuliinia. Sitä ei tietääkseni saa Suomesta, mutta iHerbiltä saa 100 pussia 7,64 dollarilla eli noin 5,60 eurolla. Ja muista taas koodi PKB167.  Linkki Stevia Balanceen. Kirjoitan Stevia Balancesta jossakin myöhemmässä blogissani lisää. Aineen voit korvata millä tahansa makeutusaineella tai jättää kokonaan pois.

Takaisin laihduttamiseeni. Aamiainen oli siis mielestäni menestys. Sen jälkeen lähdin tyytyväisenä 7 1/2 kilometrin lenkille, mikä ei ole mitään tavatonta. Yleensä teen sellaisen lenkin ainakin kerran viikossa. Muutkin ateriat sujuivat hyvin paria poikkeusta lukuun ottamatta: Olin tehnyt edellisenä päivänä kaalilaatikkoa. Kaaliruuat ovat herkkuani. En pystynyt olemaan santsaamatta. Seuraavaksi ateriaksi tein uuniomenoita terveellisellä tavalla. Niiden kanssa otin hiukan jäätelöä. Määrä oli kuitenkin pienempi kuin mitä tavallisesti olisin ottanut. Söin uuniomenat pääasiassa maidon kanssa.


ALKUTULOKSET JA MUUTOKSET ENSIMMÄISEEN MUUTOKSEEN

Seuraavana aamuna, siis maanantaina, painoni oli pudonnut reilun kilon, rasvaprosentti oli puoli yksikköä edellistä aamua pienempi, sisäelinrasva oli laskenut yhden yksikön ja lihas kasvanut 0,2 prosenttia. Maanantaina oli sitten normaali päivä, ja söin normaalisti. Tiistaiaamuna painoni oli noussut puoli kiloa, rasva- ja lihasprosentit olivat maanantain suuruiset, joten tilanne ei ollut niin paha kuin painosta voisi päätellä. Huolestuttavaa oli sen sijaan se, että sisäelinrasva oli jälleen 12.

Tulin siihen johtopäätökseen, että kaksi erikoispäivää viikossa ei riitä ainakaan näin aluksi, kunnes elimistöni tottuu pienempiin annoksiin. Niinpä pidin "Lyhyet ateriavälit ja kohtuullinen annos" -päivän sekä tiistaina että keskiviikkona. Tiistai meni muuten hyvin, mutta illalla vähän lipsuin napostelemaan. Painoni oli pudonnut tänä aamuna eli keskiviikkona 400 g, rasvaprosentti 0,2 ja lihasprosentti oli noussut 0,1. Sisäelinrasva oli laskenut yhteentoista. Tänään olen vielä pysynyt "ruodussa". Palataan asiaan.

VIIKON TULOKSET

Viikossa (kuudessa päivässä) painoni oli pudonnut kilon. Rasvaprosentti oli laskenut 1,1 prosenttia ja lihasprosentti noussut 0,5 prosenttia ja - mikä parasta - sisäelinrasva oli pysynyt jo neljä päivää yhdessätoista. Olen tyytyväinen tulokseen.